Puoli vuosisataa palokunnassa
Palokuntatoiminta on uudistunut viidessä vuosikymmenessä paljon ja Tuomo Hämäläinen on nähnyt kaiken sammutusasunsa sisältä. Tuomo liittyi Äänekosken VPK:n poikaosastoon (nykyään nuoriso-osasto) vuonna 1970 ja 16-vuotiaana hälytysosastoon. Vuodesta 1986 hän on vaikuttanut Jyväskylän VPK:ssa, joka oli aivan vastikään muuttanut Seminaarinmäeltä Palokkaan.
– Täällä ei ollut silloin kuin kolmasosa nykyisistä tiloista, eli lähinnä nykyisen kuntosalin, miehistöauton ja luokan alue. Intoa oli kuitenkin kovasti. Oli oma vastealue ja varallaolovelvollisuus. Seminaarinmäellä toiminta oli ollut vähäistä, kymmenkunta keikkaa vuodessa, Tuomo muistelee.
1990-2000-lukujen taitteessa Tuomo oli toistakymmentä vuotta Palokassa palokunnan päällikkönä. Nykyään hän on aktiivinen hälytysososton jäsen, yksikönjohtaja ja palokunnan varapäällikkö. Savusukelluskelpoisuus on kunnossa myös vuonna 2022. Vielä ei laiteta hanskoja naulaan.
– Olen saanut olla perusterve, siitä pitää olla kiitollinen. Paljonhan tässä on muuttunut vuosien varrella, mutta minusta asenne ja tekemisen meininki on aina ollut sama Palokassa. Ollaan oltu sellaisessa maineessa, että tullaan, tehdään ja toimitaan. Halutaan että palo sammuu ja päästään kotia, Tuomo naurahtaa.
Järkevämpää toimintaa ja yhteistyötä
Tuomon palokuntauran aikana tulleita konkreettisia muutoksia ovat olleet esimerkiksi pakolliset kuntotestit, perusselvitysmalli ja hydrauliset pelastamisvälineet, jotka olivat 1980-luvulla Jyväskylän maalaiskunnan ensimmäiset. Myös naisten hyväksyminen hälytysosaston jäseniksi on Tuomon palokunnan päällikkönä edistämä uudistus.
– Melkein kaikki muutokset kohtaavat vastarintaa, lievää tai kovaakin. Kuntotesteistä nurisee vieläkin joku ja perusselvitysmalliakin vastustettiin 1980-luvun alussa. Että miksi pitäisi opetella uutta, kun palot ovat sammuneet muutenkin.
-Hälytysosasto on varmasti vieläkin aika tiukka paikka monille naisille, mutta asenteet muuttuvat hiljalleen ja esimerkiksi kuntotestausta on järkeistetty kompensoimalla hyvillä suorituksilla huonoja. Se auttaa monia miehiäkin saavuttamaan vaatimukset ja pääsemään kursseille.
Kaikki uudistukset eivät oikeastaan ole uusia. Tarvitaan konkarin näkökulmaa erottamaan uusi kierrätetystä.
– Se on metkaa miten pallo pyörähtää. Nykyään P3 (päivystävä palomestari) voi johtaa tilannetta etänä. Se on uudistus, mutta itse asiassa 1980-luvulla se oli ihan normaalia. Nykyään myös koulutetaan sammuttamista seinän läpi iskettävällä suihkuputkella. Saman tyyppisiä sprinklerisuihkuputkia käytettiin kuitenkin jo 1960-luvulla.
Tuomo tervehtii ilolla hyviä uudistuksia. Naisten mukaantulon lisäksi hyviin asioihin lukeutuu esimerkiksi terveempi suhtautuminen altistumisiin. Entisaikaan paloasemalla haisi savu viikkotolkulla rakennuspalon jälkeen.
– Se ei ollut sammutusmies eikä mikään, jos ei ollut nenä noessa.
Aluepelastuslaitoksen myötä kehittynyt kuntarajat ylittävä yhteistoiminta on tehnyt toiminnasta järkevämpää. Nykyään tehtävälle hälytetään lähin toimintakykyinen yksikkö, jolloin myös kansalaisten turvallisuus tulee taatuksi. Tämä itsestäänselvältä tuntuva asia ei ole aina ollut niin.
– Meillä oli Jyväskylän ja maalaiskunnan välillä kova raja, joka näkyi erityisesti sairaankuljetuksessa, mutta joskus myös pelastustoimen tehtävissä. Oli ikään kuin lasiseinäefekti. Me täällä silloisen maalaiskunnan puolella katsoimme joskus liekkejä kaupungin puolella rajaa. Emme saaneet sammuttaa, vaikka olimme lähin yksikkö. Piti odottaa kaupungin miehiä, jotka tulivat kauempaa. Eikö tunnu aika hullulta? Se oli sitä aikaa.
Mustikkarahka ei maistunut vuosiin
Jyväskylän VPK:n päivystysvelvollisuus poistui Seppälän paloaseman valmistuttua vuonna 2012. Aiemmin VPK:lla oli paljon liikenneonnettomuuskeikkoja, nykyään vain harvoin. Tuomolle on jäänyt mieleen esimerkiksi nuori mieskuljettaja, joka kuoli omiin käsiin. Mieleen jäi myös nuori nainen, joka pelastettiin kyljellään olevasta autosta pohjan kautta. Hän toipui vaikeista vammoistaan.
Vaikeistakin muistoista on sittemmin päästy yli. 1980-luvun alussa Tuomo ei tosin pystynyt syömään mustikkarahkaa pariin vuoteen.
– Kolmihenkinen seurue oli ollut mustikassa Äänekoskella elokuussa 1983. Oli tullut oikein hyvä saalis ja he lastasivat sen pienkoneeseen, jolla olivat laskeutuneet maastokiitotielle. Marjalasti painoi ilmeisesti niin paljon, ettei nousu onnistunut ja koneen polttoainetankki raapaisi kuusenlatvaan.
Kaikki kuolivat hätälaskussa. Koneen sisällä ollut hiilidioksidisammutin oli lauennut ja tuloksena oli kymmeniä litroja mustikkajäädykettä.
– Tuoksui aivan mustikkarahkalta kun tulin paikalle. Nykyään pystyn syömään sitä, mutta pariin vuoteen ei maistunut, Tuomo toteaa.
